Kurssit

Lihastautiliitto järjestää sopeutumisvalmennuskursseja lihastautia sairastaville aikuisille ja lapsille. Osassa kursseista on mukana myös perhe, puoliso tai joku muu läheinen. Kurssien lisäksi järjestetään kesäleirejä lapsille. Kursseja järjestetään Sosiaali- ja terveysministeriön tuella Veikkauksen varoilla.

Lihastautiliiton järjestämän kurssitoiminnan tavoitteena on antaa tietoa lihassairauksista, niiden hoidosta, kuntoutuksesta, tutkimuksesta ja sosiaaliturvan palveluista muuttuneessa elämäntilanteessa. Lisäksi kurssilla tapaa muita lihastautia sairastavia, jolloin on mahdollista kokemusten jakamiseen ja vertaistukeen. Kurssit tarjoavat myös mahdollisuuden virkistyä ja saada voimavaroja arkipäivän elämään.

Kurssiohjelma koostuu esimerkiksi asiantuntijaluennoista, ohjatuista keskusteluryhmistä sekä liikunnallisista ja toiminnallisista ryhmistä.  Kurssiohjelman toteutuksessa otetaan huomioon kurssilaisten odotukset ja toiveet.

Jokaisella kurssilla työskentelee avustajia/lastenohjaajia, jotka mahdollistavat kurssilaisten täysipainoisen osallistumisen kurssin ohjelmaan.

 

   

 

04.04
Lihastautiliitto järjestää 4.-5.4.2019 Tampere-talossa Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito 2019 -konferenssin lihastauteihin liittyvistä ajankohtaisis
 
© Lihastautiliitto, Läntinen Pitkäkatu 35, 20100 Turku, Puh. 044 736 1030

Rekisteriselosteet
Toteutus Nettitaivas