Lihastautiliiton vuosien 2021-2023 strategiassa lähtökohtana on omien heikkouksien tunnistaminen sekä varautuminen tulevaisuuden haasteisiin.

  • Lääketieteen ja hoitojen kehityksen seuraamiseen, asiantuntijuuden ajantasaisuuden ylläpitoon sekä tiedon jakamiseen on tulevaisuudessa resursoitava riittävästi. 
  • Resurssit ja toiminnot on entistä tärkeämpää kohdistaa oikein, sillä meneillään oleva Sote-uudistus ja yhteiskunnalliset muutokset luovat uusia haasteita tunnistaa ja tavoittaa vaikuttamistyön kohteena olevia tahoja Muutostilanteessakin on kyettävä varmistamaan, että ajantasainen hoito, kuntoutus ja lääkehoidot tulevat osaksi lihassairaan jokapäiväistä elämää. 
  • Kasvava tietotulva eri tahoilta edellyttää, että liiton viestinnän tulee olla riittävän kiinnostavaa, monikanavaista sekä monipuolista siten, että lihastautia sairastavat ja muut sidosryhmät kykenevät sekä haluavat vastaanottaa liiton viestin ja omaksuvat viestin sisällön.  
  • Muuttuva yhteiskunta ja ihmisten elämäntapojen muutokset aiheuttavat vapaaehtoistoiminnan ja luottamustoiminnan kiinnostavuuden vähenemisen. Liiton pitää oppia entistä tarkemmin kuuntelemaan ihmisten tarpeita ja uudistamaan toimintaa entistä mielenkiintoisemmaksi.  
  • Uusia rahoituskanavia on löydettävä ja rahoituksen jatkuvuuden varmistamiseksi on kyettävä tuottamaan riittävän tavoitteellista ja tuloksellisuutta osoittavaa raportointia. 

Kaiken toiminnan perustana on 

  • tutkimustieto yhdistettynä kokemukseen  
  • keskittyminen kaikessa vaikuttamisessa lihastautia sairastavan erityistarpeisiin  
  • asetettujen tavoitteiden ja toiminnan perustuminen selvitettyyn tarpeeseen ja päätöksiin  
  • toiminnan suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus  
  • osallisuus ja yhteistyö  

Kohderyhmästä huomioimme erityisesti  

  • Lapset, lapsiperheet ja nuoret
    • Lihassairaus on elinikäinen ja usein etenevä. Sairaus koskee koko perhettä. Varhainen liiton palvelujen piiriin löytäminen varmistaa liiton rinnalla kulkemisen koko elämänkaaren ajan  
  • Läheiset
    • Läheiset ovat usein tärkeimmät avun ja tuen lähteet lihastautia sairastavalle. Lihassairaan läheisenä eläminenkin on harvinaista
  • Jäsenyhdistykset ja yhdistysten henkilöjäsenet
    • Jäsenyhdistykset tarvitsevat tukea yhdistysten elinvoimaisuuden ja vapaaehtoistoiminnan jatkumisen turvaamiseksi 

Toiminnassamme painotamme  

  • tiedon etsimistä ja asiantuntijuutta  
  • tiedon jakamista ja liiton monipuolista näkyvyyttä eri kanavissa erilaisin viestisisällöin 
  • hoitoihin, lääkehoitoihin ja kuntoutuksiin liittyvää tiedonhakua ja vaikuttamista  
  • kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistyön tukemista erityisesti vertaistukeen, kokemustoimintaan ja luottamustoimintaan liittyen  

Tavoitteissa keskitymme erityisesti  

  • kohderyhmiä koskevien tarpeiden ja näkökulmien huomioimiseen laissa ja etuuksissa sekä muissa yhteiskunnallisissa päätöksissä ja täytäntöönpanossa kuntoutuksen ja lääkehoidon saatavuuteen liittyen 
  • vapaaehtoistyön kasvattamiseen ja yhdistystoiminnan tukemiseen  
  • vertaistuen mahdollistamiseen ja sen saatavuuteen  
  • tunnettuuden kasvuun sekä kohderyhmien tavoittamiseen 

Ydintyössä painotamme  

  • yhteistyötä ja viestintää sosiaali- ja terveydenhuollon päättäjien ja ammattilaisten kanssa 
  • yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten tieteellisten yhteisöjen ja  lihastautiorganisaatioiden kanssa

Sisäisessä tekemisessä huolehdimme, että  

  • rahoituskanavia on riittävästi, jotta voimme varmistaa toiminnan jatkuvuuden ja monipuolisuuden  
  • henkilöstön kehittyminen ja rekrytointi ovat kunnossa, jotta varmistamme  riittävän osaamisen
  • työn suorittamiseen liittyvät prosessit ovat kunnossa