Kaikki kentille ja saleihin -podcastin 15. jaksossa Suvi Suomi-Sallinen kertoo tyttärensä Amandan koululiikuntakokemuksista äitinä ja fysioterapeuttina. Jaksossa pohditaan, mikä tekee koululiikunnasta aidosti yhdenvertaista, miten liikuntaa voidaan soveltaa oppilaan tarpeisiin ja miksi oppilaan kuuleminen sekä kodin ja koulun yhteistyö ovat tärkeitä. Lisäksi puhutaan liikuntalukiosta, tavoitteellisesta urheilusta ja siitä, miten liikunnan ilo voi säilyä toimintakyvyn muuttuessa.
Koululiikunta ei sovi sellaisenaan kaikille
Suvi Suomi-Sallinen kiinnitti äitinä ja fysioterapeuttina huomiota tyttärensä Amandan motoriseen kehitykseen jo tämän ollessa pieni. Amandan kehitys eteni hitaasti, mutta terveydenhuollossa äidin huoliin ei aluksi suhtauduttu vakavasti. Myöhemmin hän huomasi erityisesti liikunnassa, ettei Amanda pystynyt enää tekemään samoja asioita kuin aiemmin.
Koululiikunnassa kokemukset ovat olleet sekä hyviä että haastavia. Yläkoulussa yksi liikunnanopettaja kuunteli Amandaa ja sovelsi tunteja hänen tarpeidensa mukaan. Liikuntamuodoiksi löytyi esimerkiksi kuntosali ja uinti, ja peleissä opettaja pyrki löytämään Amandalle tavan osallistua muiden mukana.
Toisaalta, toisessa koulussa tieto Amandan tilanteesta ei aina siirtynyt opettajalta toiselle. Kaikilla opettajilla ei myöskään ollut keinoja tai tietoa siihen, miten liikuntatunteja voisi käytännössä soveltaa.
Suvi kertoo esimerkiksi tilanteesta, jossa Amanda määrättiin salibandyssä maalivahdiksi, vaikka hänen oli vaikea reagoida nopeasti palloon. Toisinaan hän taas joutui olemaan liikuntatunnilla lähinnä sivussa ja venyttelemään samalla, kun muut pelasivat.
Suvi ei halua nostaa esiin vain huonoja kokemuksia. Hänen mukaansa paljon tehtiin myös oikein. Haastavat tilanteet kertovat kuitenkin siitä, miten helposti hyvä ajatus osallistamisesta voi jäädä käytännössä vajaaksi.
– Jos ajatellaan, että hän on siellä samassa tilassa ja venyttelee siellä reunalla, niin onko se oikeasti yhdenvertaisuutta? pohtii Suvi.
Aito yhdenvertaisuus vaatii soveltamista
Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi tehdä liikuntatunnilla täsmälleen samaa. Olennaista on, että oppilas voi osallistua toimintaan mielekkäällä tavalla ja tuntea olevansa osa ryhmää.
Sopivan tavan löytämisessä oppilas itse voi olla tärkeä asiantuntija. Hän tietää usein parhaiten, mikä onnistuu ja millainen soveltaminen voisi toimia. Opettajalta tämä vaatii valmiutta kuunnella ja tarvittaessa muuttaa etukäteen suunniteltua tuntia.
Myös opettajien osaamisella on suuri merkitys. Suvin mielestä soveltavan liikunnan pitäisi olla nykyistä vahvemmin osa liikunnanopettajien perus- ja täydennyskoulutusta. Käytännön keinoja on olemassa, mutta niitä voi olla vaikea keksiä kiireessä juuri ennen liikuntatuntia.
Suvi nostaa esiin myös sen, että liikunta voi tukea toimintakykyä, opiskelua ja jaksamista. Koululiikuntaa ei hänen mielestään pitäisi ajatella vain yhtenä oppiaineena muiden joukossa, vaan sillä voi olla merkitystä myös arjen aktiivisuudelle ja hyvinvoinnille.
Toimivat ratkaisut löytyvät yhteistyöllä
Koulun, kodin ja oppilaan yhteistyö korostuu erityisesti silloin, kun oppilaan toimintakyky tai tarpeet muuttuvat.
Suvi pitää tärkeänä sitä, että asioista keskustellaan yhdessä kasvokkain, eikä kaikkea yritetä hoitaa Wilma-viesteillä. Kun kaikki tilanteeseen vaikuttavat ihmiset istuvat saman pöydän ääreen, voidaan sopia konkreettisesti siitä, miten oppilas voi osallistua liikuntaan ja millaista tukea hän tarvitsee.
Sovituista asioista on myös pidettävä kiinni ja palattava niihin, jos tilanne muuttuu.
Liikuntaa myös koulun ulkopuolella
Amandan liikunta ei ole rajoittunut koulun liikuntatunteihin. Hän on jatkanut harrastamista ja edennyt tavoitteelliseen urheiluun.
Liikuntalukiossa Amandan urheilu-ura ja opiskelu on pitänyt sovittaa yhteen. Kilpailumatkat ja niistä palautuminen ovat voineet vaikuttaa opiskeluun vielä seuraavalla viikolla. Siksi opintojen etenemisessä on huomioitu Amandan tilanne ja opiskelua on rytmitetty tavallista joustavammin.
Liikunnan ilo voi siis löytyä monella tavalla. Olennaista on, että erilaisille tavoille liikkua on tilaa ja että ihminen pääsee itse vaikuttamaan siihen, millainen tapa hänelle sopii.
