Lihastautiliiton liittokokous järjestettiin Lihastautipäivien jatkoksi sunnuntaina 26.4. Hotelli Scandic Helsinki Hubissa.
Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Kokous vahvisti vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2026 talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä vuoden 2027 jäsenmaksujen suuruus.
Kokouksessa käsiteltiin myös hallituksen valmistelema sääntömuutosesitys, jonka kokous päätti palauttaa asian jatkovalmisteluun.
Lisäksi kokouksessa toimitettiin sääntöjen mukaiset henkilövalinnat.
Lihastautiliiton hallituksen kolmen erovuoroisen varsinaisen jäsenen paikoille oli ehdolla neljä ehdokasta: Iita Makkonen Lounais-Suomen lihastautiyhdistyksestä, Jouni Piirala Kymenlaakson lihastautiyhdistyksestä, Anni Mannelin OUKALI, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun lihastautiyhdistyksestä sekä FSHD Finlandin ehdokas Rami Jokinen. Tiukassa äänestyksessä äänet jakautuivat niin, että hallituksen varsinaisiksi jäseniksi paikkansa uusivat Anni Mannelin sekä Jouni Piirala ja uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Iita Makkonen. Varajäseniksi ehdokkaiksi olivat ilmoittaneet halukkuutensa Markku Niemelä ja Liisa Rautanen, joiden lisäksi hallituksen kolmannen varajäsenen paikan sai varsinaisten jäsenten äänestyksessä vähiten ääniä saanut Rami Jokinen.
Kaikki puheenjohtajiston paikat olivat avoimena, ja kaikki kolme uuden kauden ehdokasta valittiin ilman äänestystä, koska muita ehdokkaita ei ollut. Uuden hallituksen kokoonpano näyttää siis seuraavalta:
Veijo Notkola, puheenjohtaja, Uudenmaan lihastautiyhdistys ry
Raila Riikonen, 1. varapuheenjohtaja, Uudenmaan lihastautiyhdistys ry
Jasmin Toropainen, 2. varapuheenjohtaja, Lounais-Suomen lihastautiyhdistys ry
Pekka Sippo, Kymenlaakson lihastautiyhdistys ry
varajäsen Ossi Kaminen, Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry
Hanna Bäckström, Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry
varajäsen Darun Jaza, Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry
Kali Kuivalainen, Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry
varajäsen Mari Tammelin, Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry
Anni Mannelin, OUKALI, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun lihastautiyhdistys ry
varajäsen Markku Niemelä, Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry
Iita Makkonen, Lounais-Suomen lihastautiyhdistys
varajäsen Liisa Rautanen, Uudenmaan lihastautiyhdistys
Jouni Piirala, Kymenlaakson lihastautiyhdistys ry
varajäsen Rami Jokinen, FSHD Finland
Lihastautiliitto kiittää jäsenyhdistyksiä ja kokousedustajia aktiivisesta osallistumisesta sekä sitoutumisesta liiton toiminnan kehittämiseen. Onnittelut uusille hallituksen jäsenille sekä lämmin kiitos erovuoroisille jäsenille hallitustyöskentelystä!