Lihastautiliitto on koronapandemian takia perunut kaikki tapahtumansa 30.6. asti. Peruutettujen tapahtumien tilalle liitossa on kehitetty sekä uutta valtakunnallista toimintaa että korvaavaa vertaistukitoimintaa alueille.

Lihastautiliitossa suurin osa henkilökunnasta tekee edelleen etätyötä liiton ohjeistuksen mukaisesti. Liiton neuvonta- ja ohjauspalvelut toimivat normaalisti puhelimitse ja sähköpostitse, Vastaanottajasta Vaikuttajaksi –hankkeeseen saa yhteyden myös verkosta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta: www.lihastautiliitto.fi/lihastautiliitto/vastaanottajasta-vaikuttajaksi-hanke/

Peruutettujen tapahtumien tilalle on kevään ajaksi järjestetty seuraavaa valtakunnallista toimintaa:

Ikäihmisten Iltaluuri aloitti toimintansa 20.4. ja vastaa maanantaisin klo 17.00 – 19.00 aina juhannukseen asti.

Virtuaaliset keskusteluryhmät kokoontuvat kerran viikossa klo 15.00-16.30. Keskustelua ryhmissä virittelevät Lihastautililiiton järjestösuunnittelijat.

Valtakunnallinen ALS-ilta järjestetään 4.6. klo 17-19  verkon välityksellä Microsoft Teams -ympäristössä. Illan ohjelmassa on kaksi alustusta: sosiaaliturvan ensiaskeleista ja edunvalvontavaltuutuksesta luennoi Lihastautiliiton sosiaaliturva-asiantuntija Katja Voltti ja Helsingin Yliopiston unitutkija, LKT Tarja Stenberg kertoo unen vaikutuksesta hyvinvointiin.

Lihastautiliiton fysioterapeuttien ohjaamia, noin 15 minuutin mittaisia lihastautia sairastaville sopivia tuolijumppaharjoitteita löytyy täältä. Harjoitteet on suunniteltu tukemaan omatoimista harjoittelua kotona.

Valtakunnallisen toiminnan lisäksi alueilla järjestetään korvaavaa vertaistukitoimintaa. Alueelliset tapahtumat löytyvät Lihastautiliiton Tapahtumakalenterista.