Tämä on podcast-jakson tekstivastine. Jos haluat kuunnella jakson, klikkaa tästä: https://lihastautiliitto.fi/aidin-ja-fysioterapeutin-silmin-liikunnan-iloa-voi-kokea-monella-tavalla/
Tekstivastine
[00:00:15] – Liisa-Maija Verainen
Kaikki kentille ja saleihin -podcast on yhdenvertaisen koululiikunnan ja liikunnan harrastamisen äänitorvi. Tässä Lihastautiliiton podcastissa tempaistaan kaikki mukaan koululiikunnan ja liikunnallisen elämäntavan pyörteisiin.
Podcast antaa vinkkejä siitä, miten eri tavoin vammaiset lapset ja nuoret voivat nauttia liikunnan riemusta. Vinkeistä hyötyvät niin liikunnanopettajat, koulujen eri ammattilaiset kuin lasten ja nuorten vanhemmat sekä erilaiset järjestöt.
[00:00:47] – Liisa-Maija Verainen
Tervetuloa kaikki kentille ja saleihin -podcastin pariin, jossa meillä on vieraana Suvi Suomi-Sallinen Orimattilasta. Aivan upea asia, että saatiin sinut mukaan. Näin me saamme tähän jaksoon näkökulmaa, jossa on sekä äidin että fysioterapeutin ajatuksia. Eli kaksi hyvin arvokasta näkökulmaa tähän meidän podcastiin.
[00:01:16] – Liisa-Maija Verainen
Aloitetaan ihan sillä, että tervetuloa Suvi ja kerrotko hieman itsestäsi ja perheestäsi.
[00:01:24] – Suvi Suomi-Sallinen
Moikka kaikille ja kiitos mielenkiinnosta, että kysyit minua tänne. Tosiaan ollaan perhe täältä Suomen Orimattilasta, tästä Lahden läheisyydestä. Meidän perheeseen kuuluu kaksi tyttöä, joista nuoremmalla tytöllä on neurologinen sairaus. Toinen tytär on ihan terve. Sitten meillä on vielä sellainen pieni koira nimeltä Kobe.
[00:02:00] – Liisa-Maija Verainen
Nyt oikeastaan minua alkoi kiinnostaa se, että kun sinulla on tämä fysioterapeutin koulutus, niin miten sinä näet siinä valossa, kun sitten tuli tietoon, että sinun lapsella on lihassairaus.
Aloitko sinä heti peilaamaan jotenkin asioita vai muuttuiko siinä sitten roolit ihan täysin?
[00:02:22] – Suvi Suomi-Sallinen
Meidän tiehän diagnoosiin on ollut mun mielestä aika pitkä. Silloin kun Amanda syntyi, niin hän jäi ensimmäisenä kiinni siinä kuulotestissä. Amanda syntyi 34 viikolla, niin sanottiin vain, että ehkä korvakäytävät ovat täynnä lapsivettä ja sen takia se kuuloemissio ei onnistu, että tultaisiin sitten laskettuna päivänä uudestaan siihen testaukseen. Samalla olin kyllä siinä jo synnäreillä huomioinut, että Amanda on hyvin veltto vauva. Vaikka en fysioterapeuttina ollut tehnytkään lasten fysioterapiaa varsinaisesti, on kyllä käynyt pitkät harkkajaksot sillä puolella, mutta on lapsista ja vauvoista kyllä paljon kokemusta.
[00:03:16] – Suvi Suomi-Sallinen
Siinä hetkessä kyllä jo ajattelin, että tämä lapsi ei ole kyllä terve. Se kuuloasia ehkä sitten vei sen huomioon siinä siihen alkuun, että sitä kuuloa alettiin selvittelemään. Käytiin niissä tutkimuksissa, ja sitten se ensin vähän tavallaan motorinen kehitys ja se motoriikan puoli siinä painui taka-alalle.
Sitten kun Amanda puolivuotiaana sai kuulokojeet ja sitten tietysti sitä liikettä ja muuta olisi pitänyt alkaa tulemaan ja sitä kyllä tulikin tietysti. Amanda on aina suoriutunut neuvolan testistöstä juuri siellä kehityskaaren loppupäässä. Hän on sitten aina onnistunut kaikessa, niin neuvolakaan ei siinä alkumetreillä ollut mitenkään huolestunut.
[00:04:10] – Suvi Suomi-Sallinen
Mutta sitten vähän painostin, että kyllä haluaisin nyt lasten neurologin juttusille ja ehkä taidettiin käydä jo yksityispuolella sitten näytille. Ja sitten me saatiin keskussairaan lasten neurolle lähete ja sieltä sitten alettiin tutkimaan. Mutta kun hän oli niin kauhean näppärä, hän aina sitten kuitenkin kaiken selvitti ja kaikesta selvisi.
[00:04:36] – Suvi Suomi-Sallinen
Meidät sitten kolmevuotiaana kirjattiin sieltä keskussairaanlastenneurologian poliklinikalta ulos diagnoosilla hysteerinen fysioterapeuttiäiti. Eli mulle sanottiin, että lapsessa ei ole mitään vikaa. Että äidissä on se vika, että äiti on nyt liian tarkka.
Sitten mä ajattelin, että okei, että no nyt mä vedän henkeä ja lapset kehittyy eri aikaan ja eri tasolla. Ja toiset on motorisesti taitavampia kuin toiset. Ja kolmevuotiaana Amanda oli jo hirveän näppärä piirtämään ja värittämään ja semmoisessa hienomotoriikassa. Ja sitten mä ajattelin, että ehkä tässä sitten huokastaan. Ja huokasinkin ja sitten ne vuodet siinä viereen. Sitten me päästiin ihan sinne murrosikään asti.
[00:05:25] – Suvi Suomi-Sallinen
Ja sitten samaan aikaan alkoi korona ja kaikki liikunnalliset harrastukset sitten tietysti jäivät tauolle. Ja sitten tavallaan, kun se korona-aika päättyi ja kouluihin palattiin ja harrastukset saivat jatkua. Niin sitten se todellisuus sieltä taustalta vasta sitten paljastui.
Eli murrosiän ilmeisesti hormonaaliset muutokset oli sitten sellaisia, mitkä laukasi enempi vielä sitä taustalla olevaa sairautta. Ja siitä vasta sitten alkoi tämä meidän sairauspolku vai miksi sitä voisi sitten sanoa.
[00:06:02] – Liisa-Maija Verainen
Eli jos lyhyesti vielä kerrot, minkä tyyppinen lihassairaus?
[00:06:08] – Suvi Suomi-Sallinen
Joo, eli Amandalla on sellainen Charcot-Marie-Tooth-syndrooma. Eli tämmöinen perinnöllinen polyneuropatia. Eli ääreishermoston sairaus.
Ja vaikka on nimensä mukaisesti perinnöllinen, niin siitä ei kyllä sitten kummaltakaan vanhemmalta meitä löytynyt. Että nyt on ollut vaan tähdet Amandan kohdalla tosi huonossa asennossa sillä hetkellä, että hän tämmöisen sitten sai.
[00:06:38] – Liisa-Maija Verainen
Ja se, että meni näin kauan ennen kuin sitten diagnoosi sieltä tuli. Mutta onko tällä hetkellä jotain apuvälineitä käytössä?
[00:06:48] – Suvi Suomi-Sallinen
Joo, siis tietysti ne kuulokojeet on ollut jo sieltä ihan pienestä pitäen. Ja pienapuvälineitä on keittiössä käytössä. Ja sitten semmoiset Dafo-ortoosit.
Ja nyt Amanda on tykännyt pyörätuolilla. Sitten kun on jo 18, niin käydä keikoilla ja konserteissa ja ostosreissuja tehdä. Ja tämmöiset, mitkä vaatii pidempää jälkeä oloa, niin on helpompi liikkua pyörätuolilla.
[00:07:17] – Liisa-Maija Verainen
No miten sitten tämä koulupolku, jos ajatellaan vanhemman näkökulmasta, että ei ollut sitä diagnoosia. Niin miten se koululiikunta meni sitten siihen asti, kun lopulta varmistui?
[00:07:32] – Suvi Suomi-Sallinen
No siinäpä se sitten tavallaan onkin, että Amanda hän harrasti yleisurheilua nuorempana. Ja pelasi pystykoripalloakin ihan siihen korona-aikaan asti. Ja sitten tavallaan, kun korona-ajan jälkeen sitten palasi sinne pelikentille, niin eihän siitä juoksemisestakaan tullut enää yhtään mitään.
Että mä ensin mietin, että onko nyt muut menneet vaan niin paljon kehittyneet siinä parin vuoden aikana. Ja meillä ei ole tapahtunut mitään, kunnes se tajusi, että ei ole. Että kyllä tässä on jotain tapahtunut.
[00:08:05] – Suvi Suomi-Sallinen
Ja sitten myöskin koulussa, kun siinä vaiheessa taas oltiin lähiopetuksessa ja tuli hiihtoa ja luistelua talvella. Niin hän ei sujunut sitten enää niinku ollenkaan. Aikaisemminkin tietysti siinä oli ollut sellaista tietynlaista kuilua.
Ja Amanda on niin kovin sinnikäs, että hän ei ehkä välttämättä kaikkea kotona kertonut vai eikö me kotona sitä sitten kuultu. Niin hän sinne yläasteelle asti sitten pääsi sillä omalla liikkumistyylillä. Ja totta kai se innostuskin korvaa sitä taitoa aika paljonkin varmaan.
[00:08:40] – Suvi Suomi-Sallinen
Ja koululiikunnassa mä aina toivon, että se into ja innostus on paljon suurempi markkeri kuin se itse taitojen osaaminen. Niin se sitten siinä yläasteella sitten Amanda itkien kerran tuli koulusta, että joka paikkaan vähän koskee, kun heillä oli hiihtoa. Ja hän ei enää sitten saanut suksia pysäytettyä.
Että hänen piti aina sitten heittäytyä sitten maahan, että ne sukset pysähtyivät. Ja mä tiesin, missä hän on ollut hiihtämässä ja se on pelkkää ylämäkeä ja alamäkeä.Ja mä ajattelin, että voi ei, että eihän tämä voi tälleen jatkoa.
Sitten olin yhteydessä kouluun ja liikunnanopettajaan, että kun ne yksilöllistämispäätökset tietysti aina pitää kierrättää sieltä byrokratian kautta ja ne saattaa kestää pitkäänkin. Niin sitten sain liikunnanopettajaan yhteyden ja sovittiin, että nyt istutaan alas ja mietitään mitä tehdään. Ja mä ajattelin, että liikunnanopettaja oli tehnyt ihan saman huomion, että nyt tässä hommassa ei ole enää mitään järkeä.
[00:09:39] – Liisa-Maija Verainen
Ja hänelle sitten yksilöllistettiinkö koko liikunta vai?
[00:09:44] – Suvi Suomi-Sallinen
Joo, kyllä se sitten yksilöllistettiin, että sitä ennen kuin mitään päätöksiä oli. Tämä yleensä liikunnanopettaja oli tosi ihana, että hän kyllä hyvin huomioi ja antoi vaihtoehtoja. Ja sitten jos oli jotenkin, että se pystyi olemaan mukana, niin sitten sen huomioiden, että ei esimerkiksi tehty niin, että laitettiin pesäpallossa aina syöttämää tai salibändissä aina maaliin.
Että hän kyllä sitten osasi vähän yhdistää ja yksilöiden integroida siihen ryhmän mukaan. Tai sitten jos oli semmoista, mihin ei todellakaan pystynyt, niin sitten sai mennä kuntosalille tai uimaan tai mitä he milloinkin nyt sitten sopivat.
[00:10:25] – Liisa-Maija Verainen
Kuultiinko sun mielestä teitä vanhempia tässä koulun kautta hyvin?
[00:10:31] – Suvi Suomi-Sallinen
Silloin itse asiassa kyllä, koska meillä oli tosi hyvä yhteys siihen liikunnanopettajaan ja hän oli hyvin ymmärtäväinen. Sitten kun siirryttiin tuonne lukioon, että tässä oli semmoinen, ymmärrän kyllä koulun puolesta tavallaan sen ristiriidan, että Amanda meni sitten urheilulukioon, urheilulinjalle. Sitten ehkä siellä liikunnanopettajat, entisö oli se, että he vaihtuivat.
Vaikka yhdelle opettajalle oli asiaa selitetty ja koitettu, niin sitten taas seuraavassa kurssissa tai siellä aamuliikunnassa saattoi olla yhtäkkiä toinen opettaja, joka ei tiesi asiasta, mutta ei ollut mitenkään perehtynyt asiaan tai sen enempää ajatellut sitä. Siinä vaiheessa sitten tuli vähän semmoista, että asiat ei sujunut ehkä ihan niin hyvin kuin olisi sujunut ja olisi voinut sujua.
[00:11:29] – Liisa-Maija Verainen
Luuletko, että se liittyy enemmän siihen, että nämä lihassairaudet on kuitenkin harvinaisia vai siihen, että oliko siellä aikaa perehtyä näihin asioihin tai kuultiinko teitä vanhempia sitten siellä lukiossa tarpeeksi?
[00:11:45] – Suvi Suomi-Sallinen
No siinä oli varmaan monta tekijää, mikä sekoitti ja tosiaan se, että miten voi sitten olla urheilijastatuksella, jos ei selviä koululiikunnasta. Siinä oli vähän semmoista ristikkäisasettelua ihan selkeästi jonkun opettajan kohdalla, että hän ei tajunnut sitä, että pyörätuoli, koripallo on ihan eri asia kuin pystykoripallo tai yleisurheilu, heittolajituolista heittäen on ihan eri asia kuin 1500 metrin juoksu tai kolmiloikka. Myöskin se, että opettajathan ei pääse käsiksi, he eivät saa lukea oppilaiden terveystietoja, vaikka ne käsittääkseni jossain siellä ehkä olisikin. Että opettaja on sen tiedon varassa, mitä oppilas tai vanhemmat itse heille kertoo.
[00:12:38] – Liisa-Maija Verainen
No pystyttekö te tai kuunneltiinko teitä tai oliko siellä mitään palaveria esimerkiksi?
[00:12:44] – Suvi Suomi-Sallinen
Lukion puolelle ei koskaan ollut ja sitten meillä oli vielä semmoinen meidän perheessä sekoittava tekijä, että isä on siellä opettajana ja osittain sitten tässä urheilulinjalla myöskin opettajavalmentaja. Niin hänen aikanaan tietysti ja sitten hän siellä kyllä koitti kertoa muillekin opettajille, mutta sitten näitä tietokatkoksia siellä varmasti välissä aina jostakin syystä syntyi. Ja näitä asiaa kyllä tiedostettiin, mutta sillä hetkellä, kun Mademini sanomaan, että hän ei pystynyt salibändiä pelaamaan, niin hänet tosiaan saatettiin laittaa sinne maaliin.
Ja kun ei edes ehdi sitä palloa tietenkään väistää, vaikka maalivahdin tarkoitus on väistääkään, mutta niin hänhän tuli aivan sählypallo kuvioituna sitten kotiin. Ja vaikka nyt naurahdankin, niin silloin ei kyllä paljon naurahtanut eikä naurattanut kyllä tyttöäkään.
[00:13:41] – Liisa-Maija Verainen
No, ei varmasti, mutta saatiinko siihen sitten jotain kuitenkin muutosta sitten, koska Amandalle on jäänyt tämä liikunnan ilo ainakin ihan selkeästi.
[00:13:54] – Suvi Suomi-Sallinen
Kyllähän siellä paljon tehtiin oikein, että ehkä on ne yksittäiset tämmöiset karumat esimerkit, mitä nyt tavallaan haluan tähänkin tuoda julki, että näinkin voi käydä ja toivottavasti kenenkään ei tarvitse enää sitä kokea. Olihan siellä, että sai mennä uimaan, sai käydä kuntosalilla ja sitten just se, että silloin kun oltiin kuntosalilla tai uimassa tai jossain missä Amanda oli yhdenvertaisena mukana, missä tämä vamma ei tai sairaus ei häntä erottanut tavallaan niistä terveistä luokkatovereista, niin hänhän tunsi kuuluvansa siihen porukkaan kyllä. Mutta sitten saattoi olla myös sellaista, että joskus opettaja sitten ajatteli, että kaunis ajatus, että saa olla tässä läsnä tämän luokan kanssa ja tehdään yhdessä, että ne muut pelaa jotakin.
[00:14:45] Ja sitten hänet laitetaan siihen reunalle vaikka venyttelemään. Se taas sitten vähän tuntuu siltä, että se oli vähän niin kuin tekemällä tehty kaunis ajatus, että ollaan kaikki tässä samassa tilassa tai näin, mutta se, että palveleeko se sitten taas niin kuin tämän oppilaan tarpeita tai oliko se sitä yhdenvertaistamista loppupelissä tai niin se sitten jäi aina välillä vähän itseä mietityttämään. Nythän meillä siis liikuntatunnit on ohi, että nyt juuri torstaina oli viimeiset matematiikan kirjoitukset, niin sen takia puhun imperfektissä.
Puhuja 2
[00:15:23] – Liisa-Maija Verainen
Joo, aivan. Mitä ajattelisit siitä, tai mitä sun mielestä liikunta-alan ammattilaisten olisi hyvä tietää, kun lapsella on joku sairaus tai vamma, koska eihän heidän koulutuksessaan ihan hirveän paljon näitä asioita ole. He ei ole mitään kuntoutuksen ammattilaisia eikä muuta.
[00:15:47] – Suvi Suomi-Sallinen
Sepä se just onkin. Se ongelma tavallaan siinä, että uskon, että jokainen aina heistäkin parhaansa siellä tekee ja yrittää. Jos tilanne tulee nopeasti, että ei ole tajunnut, että siinä luokassa vaikka on joku, joka tarvitsee jotain erityisjärjestelyä ja huomioita, niin se voi tulla niin yllättäen.
Sehän pitäisi ehkä lähteä jo sieltä koulutuksesta lähtien, että olisi sitä soveltavaa liikuntaa ja miten integroida näitä sairaita vammaisia henkilöitä sinne terveiden sekaan. Meillä tietysti fysioterapiakoulutuksessa iso osa on soveltavaa liikuntaa. Ihan hyvin voit laittaa sinne pystykoriksen pyörätuolilla sikaan tai sitten kaikki pelaa vaikka istuen lentopalloa tai näin.
Keinojahan vaan on, mutta ne on kyllä tosi vaikeata keksiä siinä kymmenessä minuutissa ennen tunnin alkua, mitä tehdä? Ehkä tämä on ihan koulutuksellinenkin asia, että olisi ihan hyvä, että olisi täydennyskoulutuksena tai jopa siellä perusliikunnan opettajan opinnoissa olisi sitä soveltavaa liikuntaa mukana.
[00:17:07] – Liisa-Maija Verainen
Kyllä ja juuri näitä kokemuksia myös, että mitä on koettu niitä hyviä ratkaisuja siellä, että on päässyt tunneille mukaan, koska tämän minäkin olen tällä viikolla viimeksi yhdessä poulupalvelissa huomannut, että minä en keksi mitään. Ja me ollaan korostettu just sitä, että useasti se oppilas itse on se hyvä asia, näin ne vanhemmat.
[00:17:30] – Suvi Suomi-Sallinen
Kyllä joo, että siltä oppilaaltakin voisi kysyä, että mä luulen, että meidänkin tapauksessa, kun on harrastuneisuutta ja on näitä harrastuksia ja on hyvä mielikuvitus, niin hän olisi varmaan voinut itse itsensä integroida sinne liikuntatunnille tavalla tai toisella mukaan. Mutta sitten se tietysti se tuntisuunnitelma varmasti siinä, mikä on sitten valmiiksi mietittynä ja näin, niin muuttaisi muotoaan ja siihen spontaanimuutokseen taas pitäisi olla opettaja valmis, mikä ei välttämättä ole helppoa.
[00:18:04] – Liisa-Maija Verainen
Onko sinulla jäänyt erityisesti joku opettaja tai valmentaja tai heidän tekemä teko mieleen tässä vuosien varrella?
[00:18:13] – Suvi Suomi-Sallinen
No tietysti hyvä, se muistuu se yläasteen liikunnan opettaja, joka tosiaan sitten oli tosi helposti sitä samaa mieltä, että nyt vaikka ei ole mitään virallisia päätöksiä, niin tämä homma päätty nyt tähän, että nyt mietitään sitten oppilaan kannalta, että mikä on aina tarkoituksenmukaista. Ja sitten nämä tietysti tämmöiset, että ne laitetaan lukkariksi ja laitetaan maalivahdiksi, niin ne on sitten taas sieltä negatiivisemmasta päästä. Joo, että ehkä ei semmoisia nyt muita, eikä muita semmoisia suurempia ääripäitä.
[00:18:55] – Suvi Suomi-Sallinen
Kyllä, ja paljonhan siihen mahtuu onneksi väliinkin sitä hyvää, että sitten on saanut valita ja tehdä sitten sen valinnan mukaan. Ja tietysti se urheilulinja on mahdollistanut sitä, kun se on tietysti tukemassa taas sitä urheilu-uraa, niin se aamutreeni on useasti ollut sitä kuntosalia tai kuntopyöräilyä tai tämmöisiä, mihin sitten on pystyjä, mikä tukee sitä urheilu-uraa sitten taas puolistaan, niin osatunneistahan on käytetty tähän. Ja sitten taas meillä on myöskin se, että isä on hyvin pitkään toiminut myös valmentajana.
Valmennuspuolelta sitten tietysti se semmoinen silmä on ollut olemassa. Muistan kyllä hyvin nuoruus- ja lapsuusvuosien peleistä ja sieltä sellaisen, että valmentaja aina roolitti pelaajia ja hänellä oli hyvä heitto käsi, niin hänelle sitten saatettiin pelaa niitä tilanteita, että hän pystyi osallistumaan peliin ja onnistua siinä pelissä. Se on tietysti semmoinen tosi hyvä muisto, mutta siinä nyt oli meillä tämä oma lehmäohjaus, että valmentaja tiesi hyvin.
[00:20:08] – Liisa-Maija Verainen
Jos ajattelee vielä fysioterapeutin näkökulmasta ja se, että me voitaisiin juuri tämän liikunnan avulla myös tukea sitä toimintakykyä ja opiskelukykyä ja tämmöistä, niin miten sä näet tämän asian? Millaisen merkityksen sä näet juuri täällä liikunnalla koulussa?
[00:20:31] – Suvi Suomi-Sallinen
No sehän on tavallaan, jos voi sanoa ihan ylimääräistä tavallaan kuntoutusta, jos se toteutuu sen yksilön tavoitteiden mukaisesti, niin sehän on ihan mieletön lisä, koska kaikilla meillä on rajoitteellinen määrä tunteja vuorokaudessa. Jos ajatellaan, että tietysti nuorempana koulupäivät on ehkä vähän lyhkäsempiä, mutta sitten kun mennään sinne yläasteen lukio-opiskelijamaailmaan, niin jos siellä sitä liikuntaa on päivän aikana ja se on tosiaan niitä omia yksilöllisiä tavoitteita tukevaa, niin sehän on ihan mieletön rikkaus. Ja sitten se, että myöskin monella varmaan, ei pelkästään meidän perheessä, vaan monella esimerkiksi se istuminen saattaa olla kuormittavaa, jumittavaa, niin tämä koululiikuntahan toisi ihan mielettömän hyvän tauon, taukoliikunnan siihen päivänkin istumiseen.
[00:21:38] Sehän on tosi hyvä. Ja koululiikuntaa pitäisi ehdottomasti olla meillä kaikilla enemmän, että toivottavasti sitä nyt ei entisestään opintosuunnitelmasta vähennetä.
[00:21:49] – Liisa-Maija Verainen
Niin, ja nythän lisätään tosiaan sitä liikuntaa tai tämmöistä liikunnallista elämäntapaa ihan kaikilla asteilla, että on mielenkiintoista nähdä, miten se sitten toteutuu myös esimerkiksi toisella asteella.
[00:22:03] – Suvi Suomi-Sallinen
Kyllä, kyllä, joo. Ja nyt niitä kaikkia, eikö nyt tullut jotain välitunneillekin, että on niitä liikuttajia, jotka sitten yrittää taas, nyt kun kännykät on kaiketi suurimmassa osassa kouluja kiellettyjä, niin taas, että hypittäisi ehkä sitä hyppynarua ja twistiä, ja kirkkistä, ja rosvoja poliisia, mitä on ennenkin vanhaan ollut, mutta sitten taas toivoisin sinnekin näillä vertaisohjaajille, vaikka on sitten niitä koulukavereita, että heillekin sitten mainittaisiin, kerrottaisiin, painotettaisiin, että jos siellä joukossa on niitä vaikka vaan kömpelömpiä, että kaikki tulisi huomioiduksi myös siinä.
Eikä laiteta niitä sinne hyppynarun päähän pyörittämään, koska siitä hyppimistä ei tule mitään.
[00:22:58] – Liisa-Maija Verainen
Joo, tämä on kyllä tärkeä nosto, että se, että myös nämä vertaisohjaajat saisivat siellä lisää koulutusta, ettei ketään jää ulkopuolelle tai jotta myös se olisi turvallista.
[00:23:13] – Suvi Suomi-Sallinen
Ennen kaikkea.
[00:23:14] – Liisa-Maija Verainen
Niin ja se, että se ei sitten niin kuin, no turvallista, joo. Mennään vielä tuohon harrastamiseen ja kilpaurheiluun. Näetkö sinä, että miten siellä koulussa on huomioitu se, että on niitä rajoitteita niin oikeasti voi olla Suomen ja jopa Euroopan huippu jossain laissa?
[00:23:36] – Suvi Suomi-Sallinen
Meillä on tavallaan semmoinen hyvä puoli, että kun me asutaan tämmöisessä pienemmässä kaupungissa ja kouluyksiköt, no joo on täälläkin jo toinen yläaste on jo isomman yksikön yhteydessä, mutta esimerkiksi lukiohan on tosi pieni yksikkö. Että siellä kyllä niin kuin kaikki tuntee toisensa ja sillä lailla opettajat tuntee oppilaat ja näin. Mutta kyllä mä sanoisin, että vaikka pieneltä paikkakunnalta ollaan, niin kyllä se varmaan sitten loppujen lopuksi tavallaan on siellä koulumaailmassa ja siellä liikuntalinjallakin sitten tavallaan niin kuin opettajia yllättänyt, että miten maailmalla voi pärjätä.
[00:24:15] – Suvi Suomi-Sallinen
Sitten vaikka tämmöinen sairaus siinä kulkee mukana, että nyt mä luulen, että kun ollaan päästy jo rikottu paikallislehtien uutiskynnys, niin nyt ollaan niin kuin jo vähän enemmän tietoisia ja selkeästi loppuvaiheessa tuli enemmän, että jos oli kisareissua, niin niitä läksyjä ja opintoja annettiin sinne niin kuin helpommin mukaan ja toivotettiin hyväksi. Tämä kisareissu, että jossain vaiheessa tuntui, että vaikka on urheilulinja ja sen pitäisi tukea sitä urheilijaa ja tulee niitä poissaoloja, niin koronaviran tehtävien määrä oli aivan mieletön. Sitten kun ajattelin, että siellä kisareissulla pitäisi tehdä muutakin kuin läksyjä ja opiskella.
Mutta tietysti ymmärrän senkin, että ne opetusvelvollisuudet ja tavoitteet on saavutettava ja jos on pois, niin kaikki on korvattava. Sen takia meillä sitten tätä lukiota jatkettiinkin, että ei yritettykään siinä kolmessa vuodessa selviytyä, vaan alkuperäinen suunnitelma oli neljä vuotta ja sitten tiivistettiin kolmeen puolen, kun huomattiinkin, että ollaan sen verran hyvässä aikataulussa.
[00:25:29] – Liisa-Maija Verainen
Erinomainen asia, että on siihen pystytty lukion puolesta vastaamaan, koska esimerkiksi lihastautiin sairastavilla nuorilla on tätä sairaudesta johtuvaa väsyneen kuukumusta. Se huomioidaan siinä ja puhutaan näistä yhdenvertaisuuslain kohtuullisista mukautuksista, jotka velvoittavat koulutuksen järjestäjiä. Pitää luoda ne olosuhteet sellaiseksi, että voi sitten yksilöllisesti omilla toimenpiteillään olla mukana ja tehdä ihan samoja asioita kuin muutkin.
Mutta joskus se vaatii niitä yksilöllisiä ratkaisuja.
[00:26:11] – Suvi Suomi-Sallinen
Kyllä, kyllä. Meilläkin tämä uupumus tässä on kulkenut matkassa ihan mielestäni sieltä pienestä pitäen. Sekin varmaan hämmentää siellä koulumaailmassa, että miten sitten jaksaa kisareissuja tehdä, jos ei aina jaksa koko päivän olla siellä koulussa.
Ja sitten taas se, että sen kisareissun jälkeen saattaa olla niin uupunut, että seuraavan viikon koulunkäynti on lähes mahdotonta. Mutta onneksi jo tuossa lukiomaailmassa on huomattavasti helpompaa. Ja just sen takia, että sitä opetussuunnitelmaa on kevennetty ottamalla sitä lisäaikaa sinne toiseen päähän, niin se on tuonut sitä väljyyttä ja helpotusta tosi paljon.
[00:27:01] Ja varmaan auttanut sitä jaksamista kuitenkin, kun ei ole tarvinnut siinä ihan tavallisessa opintorytmissä opiskella.
[00:27:12] – Liisa-Maija Verainen
Olisiko sinun antaa vielä tähän loppuun vaikka jotain vinkkejä sinne koululle, valmentajille tai vanhemmille?
[00:27:24] – Suvi Suomi-Sallinen
No siis kyllä se on se yhteistyö, avoin keskustelu ja varmaan ihan se, että naamat vastakkain palaveeraamaan. Ne Wilma-viestit, kyllä ne perille tulee ja ne varmaan luetaan, mutta mä luulen, että kun kaikki osapuolet, joita asiaa koskettaa, istuu saman pöydän ääreen, niin lopputulos on paljon parempi kuin viestien lähettely tuolta pitkiavaruuden kautta. Silloin mä luulen, että se konkretisoituu ja sitten se ei ole liikaa sen oppilaan varassa kertoa, että nyt äiti tai iskä sanoi tälleen.
Ja sitten opettaja voi vähän äkkäillä, että onkohan ne nyt sanoneet ihan tälleen. Se, että kaikki saman pöydän ääreen ja puhutaan siinä asiaa selväksi ja sitten kaikki sitoutuu noudattamaan sitä, mitä on sovittu. Ja jos siihen tulee muutoksia, niin sitten istutaan uudestaan pöydän ääreen eikä tehdä oletuksia tai kirjoitella viestejä, vaan ihan konkreettisesti istutaan alas ja puhutaan ne asiat.
[00:28:35] – Liisa-Maija Verainen
Tämä on erittäin hyvä neuvo kyllä kaikille ja koskee varmasti myös sitten ihan niin kuin valmentajaakin, että kyllä siinä kilpaurheilun puolelle.
[00:28:46] – Suvi Suomi-Sallinen
Kyllä. Ja tietysti nythän meillä on sitten helppoa tämän valmennuksen osalta. Kun on ammattilaiset ja ollaan täällä paraurheilun puolella, niin nyt ei enää olekaan sitä, että tarvitsisi siellä terveyden kanssa olla, vaan ollaan kaltaisten kanssa.
Ja valmentajat ymmärtävät ja ovat siihen pätevöityneet, koulutetut ja ehkä itsekin omaavat jonkinlaisen sairauden tai vammansia taustalle. Se ymmärrys sitten tämmöisenä myös kokemusasiantuntijana on tietysti aivan erilaista.
[00:29:25] – Liisa-Maija Verainen
Ja nythän siis tosiaan muutaman vuoden päästä liikunnasta tulee tämmöinen kirjoitettava ylioppilastutkinnon yksi aine. Sinne tulee soveltavaa puolta ja sitten ihan joku kirjoitusosuuskin, että sekin kuulostaa semmoiselta, että pitää olla yhdenvertaista. Ja ehkä sekin kannustaisi vielä voimakkaammin, että ihan tavallisissakin lukioissa meidän nuoret valitsisivat sitten myös liikunnan kursseja.
[00:29:59] – Suvi Suomi-Sallinen
Niin, vaikka ihan valinnaisia liikuntojakin, että sitä ei pelottaisikaan pois sillä, että se vaatisi sen, että pitää olla täysin terve, jotta niille voi osallistua. Vaan se, että se olisi kaikkien saavutettavissa, niin sehän olisi ihan mieletöntä, koska varmasti moni on liikunnallinen, vaikka ne jalat tai kädet tai vartalo ei niin hyvin toimisi.
[00:30:25] – Liisa-Maija Verainen
Juuri näin. Ja niin kuin me tiedetään, meidän kentässä on paljon näitä Euroopan huippuja ja Suomen huippuja ja kilpaurheilu kuuluu kaikille. Mutta tosi mahtavaa, Suvi, että olit mukana meidän podcastissa kertomassa näistä kokemuksista.
Kovasti kiitoksia ja terveisiä sinne kotiin.
[00:30:48] – Suvi Suomi-Sallinen
Kiitoksia. Kerrotaan.
[00:30:51] – Liisa-Maija Verainen
Kuuntelit juuri Lihastautiliiton kaikki kentillä ja saleihin podcastia. Tämä podcast edistää yhdenvertaista koululiikuntaa, liikuntaharrastuksia ja liikunnallista elämäntapaa. Kiva, kun olit kuuntelemassa meitä ja tietoa podcastista voi välittää myös muille kiinnostuneille.
