Jukka Sariolan neljännen kirjan Konehengittäjä ja assistentti julkaisujuhlia vietettiin tällä viikolla Helsingissä. Kirja kuvailee Sariolan elämää ja arkea hengityskoneen käyttäjänä ja samalla se antaa näkymän henkilökohtaisen avustajan työhön.

Konehengittäjä ja assistentti on osin fiktiivinen kuvaus Jukka Sariolan elämästä vajaan vuoden ajanjaksolta. Tämän jakson aikana Jukan avustajarinkiin liittyy toimittaja Saku Nousiainen, jonka tarkoituksena on hankkia käytännön taustatietoa vammaisen ihmisen elämästä aihetta käsittelevää juttusarjaa varten. Työn myötä Sariola ja avustajan sijaisvuoroja tekevä toimittaja käyvät keskusteluja ja pohtivat vaikeavammaisten ja avustajien yhteiseloa. Esiin nousee monenlaisia ajatuksia vaikeavammaisen asemasta ja itsemääräämisoikeudesta.

Kirjan toimittaja Saku Nousiainen on Sariolan mielikuvituksen tuotetta, mutta kirjan tapahtumat todellisia kohtauksia valitulta ajanjaksolta. Sakun asenteet ja mielipiteet vammaisuudesta pohjaavat myös todellisuuteen ja kokemuksiin Jukka Sariolan elämän varrelta.

Kirjan kustantaja on Books on Demand ja sitä voi tilata kustantajan verkkokaupasta tai kirjakaupoista. Jukka Sariolan kotisivuilta löytyy ohje kirjan hankintaan.