Tarjoamme mielenkiintoisen tehtäväkentän; 16 mukavaa työkaveria, kehittyvän ja joustavan työympäristön sekä monipuoliset työtehtävät. Työtehtävissäsi sinulla on mahdollisuus työssä kehittymiseen sekä osallistumiseen muutosjohtamiseen yhteiskunnallisten tarpeiden ja muuttuvan toimintaympäristön edellyttämällä tavalla.

Ydintehtäviisi kuuluu jäsenyhdistystoiminnan kehittäminen, ohjaus ja neuvonta sekä paikallistoiminnan vahvistaminen ja kehittäminen. Tässä tehtäväkentässä teet tiivistä yhteistyötä jäsenyhdistysten lisäksi myös liiton alueilla työskentelevien järjestösuunnittelijoiden kanssa ja toimit aluetyöryhmän tiiminvetäjänä. Myös vapaaehtois- ja vertaistyön kehittäminen ja koordinointi kuuluvat tähän tehtäväalueeseen.

Vastaat yhdistys- ja vapaaehtoistoimijoille järjestettävästä koulutuksesta innovatiivisesti ja luovasti – myös digitaalisia alustoja hyödyntäen. Samalla huolehdit soveltuvin osin myös muiden koulutustapahtumien järjestämisestä.

Lisäksi vastuualueisiisi kuuluvat pienelle järjestölle ominaisesti yksin tai yhdessä muiden vastuuhenkilöiden kanssa mm. valtakunnallisten tapahtumien järjestäminen, digitaalisten alustojen pääkäyttäjyys ja tietohallintoon liittyvät asiat, rekisteriselosteet sekä viestinnän osa-alueita.

Järjestöpäällikkönä kuulut johtoryhmään, jonka muodostavat toiminnanjohtaja, talouspäällikkö ja järjestöpäällikkö. Tätä kautta tehtäviisi kuuluvat myös uusien rahoitusmahdollisuuksien kartoittaminen sekä hankehakemusten laadinta. Samalla osallistut kokonaisvaltaisesti koko liiton toiminnan kehittämiseen, suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin.

Toivottavasti kiinnostuit – kysy ihmeessä lisää tarkempia tietoja – mekin varmasti haluamme kuulla lisää sinusta!

Tehtävässä menestyminen edellyttää:
• Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
• Kokemusta järjestötyöstä ja vapaaehtoistoiminnasta
• Yhdistyslain ja –toiminnan tuntemusta
• Hankeosaamista
• Hyviä tietoteknisiä valmiuksia ja digiosaamista
• Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, eduksi katsotaan ruotsin kielen taito
• Hyvää englannin kielen taitoa
• Esiintymisvalmiuksia
• Positiivista asennetta sekä innostavaa ja luovaa otetta työhön
• Organisointi- ja ongelmanratkaisukykyä
• Empaattisuutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja

Työ alkaa mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen. Työpaikka sijaitsee Turussa liiton keskustoimistolla. Työ sisältää myös matkustusta sekä ilta- ja viikonlopputyötä. Työsuhteeseen sisältyy 6 kuukauden koeaika ja palkkauksessa noudatetaan sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.

Vapaamuotoinen hakemus sekä CV palkkatoiveineen ja mahdollisine suosittelijoineen tulee lähettää sähköisessä muodossa 2.2.2022 kello 16 mennessä osoitteeseen rekry@lihastautiliitto.fi.

Haastattelut toteutetaan 14.– 15.2.2022 ja valinnan jälkeen kaikki hakemuksen lähettäneet saavat sähköpostilla tiedon hakuprosessin päättymisestä.

Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Sari Kuosmanen puhelimitse p. 044 064 9494 soittoaikoina:
• 19.1. kello 14-17
• 24.1. kello 12.30–13.30
• 28.1. kello 14-16
• 1.2. kello 10-12

tai jatkuvasti sähköpostitse sari.kuosmanen@lihastautiliitto.fi.