Kaikki kentille ja saleihin -podcastin 7. jaksossa paraboccian Suomen mestari Vivi Virtanen esittelee lajia ja sen hienouksia. Vivi kertoo, miten paraboccia-harrastuksen voisi aloittaa ja miten hän itse ajautui lajin pariin. Vivi antaa vinkkejä, miten bocciaa voi soveltaa koululiikuntaan.

Kaikki kentille ja saleihin -podcastia voit kuunnella myös Spotifyssa, Google Podcastissa ja Apple Podcastissa. Kaikki jaksot löydät myös verkkosivujemme podcast-osiosta.

Vieraana Vivi Virtanen – paraboccian Suomen mestari

– Minä olen opettaja, joka kulkee sähköpyörätuolilla. Mukana on myös Liisa-Maija, joka on asiantuntijana Lihastautiliitossa lihastautia sairastavien lasten koulunkäyntiin liittyvissä asioissa, esitteli Elina.

– Tänään meillä on vieraana Vivi Virtanen Hyvinkäältä. Vivi on voittanut paraboccian kouruluokan suomenmestaruuden. Ilmeisesti sinun ensimmäinen mestaruutesi? Onnittelut Vivi sinulle, sanoo Liisa-Maija.

–  Kiitos paljon, ja kiitos, kun kutsuitte mukaan, Vivi sanoo.

Paraboccian lajiesittelyn lisäksi tässä jaksossa tuodaan esiin lajin mahdollisuuksia koululiikunnassa.

– Kiva, Vivi, kun pääsit tulemaan. Kertoisitko vähän itsestäsi nyt alkuun, kysyy Elina.

– Olen Vivi ja asun Hyvinkäällä. Täytän pian 31. Minulla on myös lihastauti, LGMD R3 -niminen diagnoosi. Se on todettu minulla noin 9-vuotiaana. Tällä hetkellä olen täysiaikainen sähköpyörätuolinkäyttäjä. Asun itsenäisesti omien avustajieni avulla omassa asunnossa kissan kanssa. Päivisin käyn töissä. Olen lasten ja nuorten kulttuurin puolella graafisen sisällön tuottajana. Ja teen graafista sisältöä kevytyrittäjänä siihen päälle. Harrastan parabocciaan, josta olen täällä kertomassa enemmän.

Liikunnan harrastajaksi koululiikunnasta huolimatta

– Me olemme koululiikuntapodcast, onko sinulla jotain mitä haluaisit sanoa omasta koululiikunnasta tai jotain erityisiä muistoja? kysyy Elina Viviltä.

– Minun muistoni koululiikunnasta eivät ole hirveän hyviä. Silloin 8-9-vuotiaana ruvettiin epäilemään jotain ja sain diagnoosin. Heti siitä asti koululiikunta on ollut kauhean vaikea, erityisesti koulun puolelta. Kokivat minut vaikeana oppilaana, vaikka minun haasteeni olivat vain fyysisiä, mutta minulla se näkyi siinä, että minut suljettiin kokonaan koululiikunnasta ulkopuolelle ja en saanut osallistua siihen ryhmän kanssa, mikä oli minulle suuri surku. Helpotus tuli siinä kohdassa yläasteella, kun sain jättäytyä koululiikunnasta pois. Minä korvasin koululiikunnan fysioterapialla. Minulla ei valitettavasti ole hyviä muistoja sieltä, mutta koululiikunta ei ole niin pahasti traumatisoinut, että minä en haluaisi harrastaa liikuntaa ollenkaan. Olen saanut koko vammaisena oloni ajan harrastettua liikuntaa koulun ulkopuolella.

– Tämä oli tosi tärkeä kokemus, jonka jaoit, koska kyllä tällaista on edelleen olemassa, ettei toiminta aina ole yhdenvertaista. Tärkeä tuoda esille, etteivät ne koulumuistot ole välttämättä aina sieltä positiivisemmasta päästä, toteaa Liisa-Maija.

Paraboccia paralympialajiksi

– Mutta mennään tämän lajin pariin. Paraboccian SM-sarjaa pelattiin nyt ensimmäistä kertaa kahdessa luokassa, vierityskourun ja peliavustajan kanssa pelaavat olivat omissa luokissaan ja palloa heittämään kykenevät ykkösluokan pelaajat omissaan, kertoo Liisa-Maija.

– Minä etsiskelin tietoa tästä lajista – tämä oli oikeastaan minulle ihan uusi juttu – tuli tällainen vastaan, että boccia olisi nimenomaan kehitetty vammaisurheilulajiksi. Tiedätkö Vivi, että pitääkö tämä paikkaansa? Elina tiedustelee.

– Kyllä. En ole ihan satavarma, milloin se on kehitetty, mutta nopeasti ainakin kehittämisen jälkeen on nostettu paralypialajiksi. 1984 boccia on ollut paralympialajina.

– Pelataanko bocciaa myös paraurheilu-skenen ulkopuolella, vai onko se nimenomaan paraurheilupuolella?

– Moni tietää sen eri nimillä eri puolilla maailmaa. Minä juuri juttelin yhden henkilön kanssa ja hän on kotoisin Argentiinasta. Hän sanoi, että heillä kaikki aikuiset ja vanhukset pelaavat tätä, mutta eri nimellä. Suomessakin boccia on erityisesti eläkeläisyhdistysten suosittu liikuntamuoto. jos boccia ei ole tuttu, sitä kuvaillaan, että se on petankin tyyppinen laji, mutta siihen on curlingista ja biljardista otettu ominaisuuksia mukaan. Ne ehkä kuvaavat bocciaa. Se on keskittymistä, tarkkuutta ja taktikointia vaativa peli ja yksi vaikeimmista paralympialajeista myös, Vivi kertoo.

Paralympialaisten seuraamisesta pelaajaksi

– Kuinka kauan olet harrastanut parabocciaa, ja mistä se idea sinun kohdallasi lähti? kysyy Elina.

– Minulla tulee kaksi vuotta täyteen syksyllä. Olen harrastanut hyvin vähän aikaa. Minulla innostus lähti Tokion paralympialaisista, kun ne kaksi vuotta sitten vihdoin oli. Paralympialajeissa on se, että niitä on vaikea seurata mistään. Tokioon oli tosi hienosti järjestetty nettiin livestriimit ja tallenteet, joita minä katsoin omaan aikaan ja siellä oli selostajat ja kaikki. Se oli niin laadukkaasti tehty, että siinä kohdassa innostus lajia kohtaan nousi. Olen tiennyt lajin olemassaolon pitkään, mutta on ollut vähän ennakkoluuloinen asenne lajia kohtaan – se nyt on vaan sellaista pyörittelyä ja heittelyä. Sitten, kun näki sitä tositoimea paralympialaisissa niin oli, että ei vitsi. Se lähti ehkä sellaistasta päiväunimaisesta ajatuksesta, että vitsi, jos itse voisi joskus päästä paralympilaisiin urheilemaan. Minulla oli ystävä siinä mukana. Hän otti yhteyttä paraboccian päävalmentajaan. Hän järjesti meille sellaisen lajikokeilupäivän. Molemmat aloitimme syksyllä harrastamaan lajia. Hän on heittäjä ja minä olen kourupelaaja.

– Aika nopeasti sinä olet SM-kultamitalisti, Elina ihmettelee.

– Sillä tavalla vähän yllättävää. Itsekin huomasin, että otin lajin haltuun tosi nopeasti. Kun silloin kaksi vuotta sitten syksyllä aloitin, ehdin viime kaudellakin voittaa SM-hopeaa, vaikka osallistuin vain kahteen turnaukseen viidestä. Sain niistä niin hyvin pisteitä. Tällä kaudella kirkastinkin mitalin heti jo kultaiseksi, sanoo Vivi.

– Ei ole varmaan pitkä matka olympialaisiinkaan?

– Sinne on vielä hetki. Seuraaviin, Pariisin paralympialaisiin en ole vielä osallistumassa, mutta tavoitteeni on vuoteen 2028, Los Angeles. Vaikka Suomessa tämä minun menestykseni on tullut helpon tuntuisesti, maailmalla tämä laji on äärimmäisen kova. On tosi kovia maita ja Suomi tulee kaukana perässä vielä tämän lajin tasossa, mutta tavoite on korkealla ja innostus ja motivaatio ovat tosi kovia, että pääsisin kehittämään itseni sellaiseen kuntoon, että arvokisat aukenisivat minulle jatkossa.

Mitä oikeastaan on paraboccia?

– Nyt sinä voisit avata vähän sitä lajia, mitä se tarkoittaa käytännössä, kun täällä puhuttiin vierityskouruista ja peliavustajista. Miten se onnistuu, kun sinulla on lihassairaus ja mikä se avustajan rooli on? Liisa-Maija kysyy.

– Kuten mainitsin boccia on kuten petankki. Petankki on eniten boccian tyylinen laji meille tutuista lajeista. Kentälle heitetään palloja ja tavoite on saada oma pallo lähimmäksi maalipalloa. Tätä pystyy pelaamaan yksi vastaa yksi tai pareina ja joukkueissa toisia vastaan, eli kaksi vastaan kaksi tai kolme vastaan kolme. Jos puhutaan ensin yksilöpeleistä, sanoo Vivi.

Vivi kertoo tarkemmin säännöistä:

Jokaisella pelaajalla on kuusi värillistä palloa, toisella on punaiset ja toisella siniset. Molemmilla on myös maalipallo, jonka nimi on jack. Yhden ottelun aikana on neljä erää. Pelaajat aloittavat vuorotellen erät. Ensin heitetään jack ja sitten oma pallo. Tavoitteena on saada oma pallo lähimmäksi jackia. Siinä vaihdetaan vuoroja sen mukaan, kumman pallo on milläkin hetkellä lähimpänä maalipalloa. Siinä voi joko heittää oman pallonsa lähemmäs jackia tai yrittää poistaa vastustajan palloja jackin läheltä. Siinä on erilaisia taktisia heittotyylejä ja kuvioita, joilla pääsee kohti omaa tavoitetta.

Eristä saa pisteitä sen mukaan, kuinka monta omaa palloa on lähempänä jack-palloa ennen vastustajan lähintä palloa. Kun molemmilla pelaajilla on kuusi palloa, erästä voi saada 1-6 pistettä. Erien yhteen lasketut pisteet määrittävät ottelun voittajan. Tasapelitilanteessa pelataan vielä viides erä. Se joka voittaa viidennen erän, voittaa koko ottelun.

Paraboccian neljä luokkaa

Tosiaan, on erityyppisiä urheilijoita. Paraboccian puolella urheilijat on jaettu neljään eri luokkaan riippuen heidän vamman tasosta. Alunperin 1980-luvulla, kun tämä on tullut paralympialajiksi, tämä on alunperin kehitetty CP-vammaisille urheilijoille. En tiedä missä vaiheessa on tullut mukaan uusia luokkia, mutta tällä hetkellä on neljä eri luokkaa.

Ensimmäinen luokka on BC1, joka on tarkoitettu CP-vammaisille ja muille samantyyppisille urheilijoille. He tarvitsevat peliavustajaa pelitilanteessa, mutta he heittävät pallon itse. peli avustajan rooli voi olla sellainen, että avustaja antaa pallon pelaajalle käteen ja sitten pelaaja heittää sen itse kentälle. BC2-luokassa ovat CP-vammaiset pelaajat, jotka eivät tarvitse avustajaa ollenkaan, vaan saavat pallon itse käteensä ja heitettyä sen kentälle. BC3-pelaajat ovat vaikeasti liikuntavammaisia, jotka eivät pysty heittämään palloa ollenkaan, vaan käyttävät tällaista pitkää kourua pallon vierittämisen kentälle. Heillä on myös peliavustaja, jota kutsutaan tässä luokassa englanniksi ramp operator, eli ramppioperaattori, mutta suomeksi puhutaan ihan vaan peliavustajasta. Minä pelaan tässä luokassa. Peliavustajan rooli on liikuttaa kourua sen mukaan, miten minä haluan tähdätä kentälle, myös laittaa minun valitsemani pallo tiettyyn korkeuteen kourua ja minun tehtäväni on tökkäistä pallo liikkeelle, jotta se vierii kentälle. Tökkäisyyn voi käyttää joko kättä tai kädessä pidettävää tikkua. Jos ei käsillä pysty, tikun voi kiinnittää kypärään.

– Minä esimerkiksi pelaan siten, että minulla on kypärä päässä ja tikku, jolla lähetän, on kypärässä kiinni. Jotkut voivat pitää tikkua myös suussaan, kertoo Vivi ja jatkaa:

– Avustaja ei saa puhua minulle pelin aikana yhtään mitään. Ja hänen on oltava selin kentälle koko ajan. Tällä varmistetaan se, että kaikki valta pelissä on sillä vammaisella urheilijalla ja avustaja on vain avustamassa. Avustaja ei osallistu peliin periaatteessa millään tavalla. Koska avustajalla on näin iso rooli kouruluokassa, he saavat myös mitalin, jos urheilija voittaa. Sitten on vielä BC4-luokka, joka on tarkoitettu muille kuin CP-vammaisille urheilijoille, jotka eivät tarvitse avustajaa heittämiseen. Siinä luokassa on paljon lihastautia sairastavia ja lyhytkasvuisia ja muita. BC3-luokassa on myös paljon lihastautia sairastavia, kun meillä ei yleensä sitä voimaa ole pallon heittämiseen.

Kansainvälisillä kentillä

Liisa-Maija kertoo nähneensä kuvia, joissa Vivi on ollut pelaamassa ulkomailla. Liisa-Maija kysyy, miten Vivi on päätynyt niihin kisoihin.

– Olen ollut kahdessa turnauksessa pelaamanssa ulkomailla. Se selittyy tällä, että olen Suomessa pärjännyt niin hyvin. Meillä ei ole virallista maajoukkuetta, mutta minut on valittu kahtena vuonna edustusjoukkueeseen. Ensimmäisen kerran olin jo vuosi sitten syksyllä Roomassa avoimessa turnauksessa, johon osallistui noin 100 urheilijaan ympäri maailmaa. Se oli minun ensimmäinen kosketus kansainvälisiin kisoihin ja oli tosi upea kokemus. Minulle vaan kävi niin ikävästi, että sairastui kesken reissun, mutta ehdin onneksi pelaamaan omat pelini ennen kuin jouduin jäämään pois. Sain sieltä tärkeää kansaivälistä kokemusta. Toinen turnaus oli tänä keväänä. olin Zagrebissa, Kroatiassa, samanlaisessa avoimessa turnauksessa, johon osallistui noin 100 urheilijaa eri puolilta maailmaa. Siellä sain jo kehitettyä peliä eteenpäin. Yhden pelin voitin siellä. Tämä kertoo siitä, että maailmalla boccian taso on todella kova. Sinne ei niin vaan mennä voittamaan. Seuraavat kisat ovatkin elokuussa. Olen saanut paikan EM-kisoista Rotterdamista. Sitä kohti mennään nyt.

– Hienoa, hihkaisee Liisa-Maija.

– Onpa jännittävää. Hyvä, että saat kansainvälistä kokemusta. Saat kehitettyä taktiikkoja ja muita, toteaa Elina.

– Kyllä, se on ihan omanlainen kokemus. Suomessakin saa tärkeää hienoa kokemusta varsinkin, kun pelaajia on tullut vihdoin enemmän mukaan porukoihin, mutta vielä kaivataan lisää, että saadaan useampia pelaajia Suomestakin käymään ulkomailla kisoissa. Sekin olisi upeaa, Vivi sanoo.

Peliavustajan kanssa pelaaminen

Olin ajatellut kysyä, millaisia taitoja tämä sinun mielestäsi kehittää, mutta jäin miettimään tuota avustajan roolia. Miten jännittävää, kun ei saa edes katsoa kentälle. Siinä täytyy varmaan olla tosi tarkka se sinun oma kommunikointi, miten ohjeistat avustajan.

Sen olen huomannut, varsinkin, kun en ollut vielä itse pelannut, vaan katsoin Tokion kisoja, siellä huomasi sen, että hyvin selkeää ja johdonmukaista kommunikaatiota täytyy avustajalle olla. Ei voi antaa avustajan olettaa mitään. Sen unohdin sanoa lajista, että jokaisen erän aikana on vain kuusi minuuttia aikaa heittää ne pallot kentälle, eli se korostuu erityisesti avustajan ohjeistuksessa, että sen kuuden minuutin aikana kaikki seitsemän, eli oman maalipallon ja värillisten pallojen lisäksi pitää pystyä tähtäämään ja neuvoa avustajaa, mihin tähdätään ja mihin laitetaan ja pitääkö kourua siirtää peliruudun sisällä. Myös avutajalta vaaditaan kuullun ymmärtämistä omalla tavallaan ja rutiinien muodostumista on myös paljon tässä lajissa.

– Tuo on varmaan sinulle iso vahvuus, että sinulla on muutenkin henkilökohtaisia avustajia niin sitten perusarjessakin harjoittelet tuota, toteaa Elina.

– Kyllä voisin kuvitella. Henkilökohtaisia avustajia minulla on ollut yläasteelta asti. Kun olen tullut täysi-ikäseksi, olen toiminut itse työnantajana. Taito avustajien työnantajana olemisessa on kehittynyt ja sitä on hyvä hyödyntää tässä harrastuksessa.

Elina kysyy Viviltä: Mitä muita taitoja laji kehittää?

– Jos ihan lajia itse miettii niin, taktikointia ja ennakointia. Täytyy miettiä, miten sijoitat pallot, jotta voit hyödyntää niitä myöhemmin. Se on sellainen mitä minä kovasti harjoittelen. Sitten rauhallisuutta ja huolellisuutta, koska siinä ei ole aikaa häseltämiseen ja paniikkiin. Vaikka se on yksilölaji, koen vahvasti, että olen tiiminä avustajani kanssa, joten täytyy olla hyvät fiilikset molemmilla myös pelikentän ulkopuolella, että hyvä olo jatkuu pelikentällä, jotta pelaamme hyvin yhteen. Minä koen tarpeelliseksi motivoida avustajaa siinä.

– Onko sinulla aina sama avustaja mukana peleissä?

Se on tavoite. Kun koville mennään kansainvälisille tasoille, siellä on aina vakiavustajat niillä pelaajilla. Myös avustajan täytyy oppia pelaamaan hyvin ja tarkasti. Se onnistuu vain niin, että siellä on sama avustaja pelaamassa ja harjoittelemassa minun kanssani. Minulla on ensimmäinen henkilökohtainen avustajani, joka on aloittanut yläasteella Viivi Pohjasniemi-Läntelä täältä Hyvinkäältä, peliavustajana pääasiassa. Koska meillä on molemmilla omat työt ja hänellä on perhe ja kaikkea muuta, me emme pysty aina treenaamaan yhdessä. Minä treenaan myös muiden henkilökohtaisten avustajieni kanssa.

Bocciaa soveltaen liikuntatunneille

Opettajan ja koululiikunnan näkökulmasta olisi upeaa, jos tätä lajia pystyisi ottamaan koulun liikuntatunneille nykyistä enemmän mukaan. En ole ainakaan kuullut, että tämä laji olisi ollut millään lailla mukana, vaikka on varmasti voinut olla. Tuleeko sinulle mieleen, miten opettajat voisivat edistää lajin tunnettavuutta tai miten voisi lähteä liikkeelle, jos lähtee suunnittelemaan liikuntatuntia? Mitä välineitä pitäisi olla, että pystyisi kokeilemaan bocciaa?

– Koen, että boccia olisi hyvä laji liikuntatunneille, koska tätä pystyy pelaamaan soveltaen ja samoilla säännöilläkin – ihan sama millainen toimintakyky sinulla on. Vaikka peli on suosittu eläkeläisten keskuudessa, aivan hyvin voisi olla joku opettaja, joka tietäisi tätä lajia omien vanhempien tai isovanhempien kautta. Säännöt ovat helpot. Sitä pystyy keventämään tosi paljon, jos vähentää pallojen määrää. Pystyy pelaamaan joukkueissa siten, että jokainen heittää vaikka kaksi palloa kuudesta. Joukkuekisat ovat parabocciassa sillä tavalla, jos pelataan kaksi vastaan kaksi kaikki pelaa kolme palloa. Jos on kolme vastaan kolme kaikki pelaavat kaksi palloa. Palloja voidaan soveltaa. Niiden ei tarvitse olla virallisia boccia-palloja. Voi kokeilla eri tyyppisiä palloja: Isoja palloja, pehmeitä palloja. Voidaan pelata sisällä ja ulkona. Se toisi yhteistyötaitoja, kun joukkue miettii millä tavalla voi pelata ja miten voi taktikoida. kaikki pystyvät tätä pelaamaan. Jos et pysty heittämään, sitten on mahdollisuus pelata kourulla. Välineitä pystyy vuokraamaan, jos haluaa kokeilla. Sekään ei ole este.

– Tuo kuulostaa niin sopivalta liikuntatunnille. Ihme, jos sitä ei ole vielä siellä missään muodossa, toteaa Elina.

Lisää pelaajia parabocciaan

– Ihan sama kävi mielessä. Tämä laji tarvitsisi ilman muuta nostetta. Ja sellaista, ettei sitä miellettäisi johonkin tiettyyn vammaryhmään niin vahvasti tai että vain eläkeläisille. Miten näkisit, ketkä voisivat edistää tätä lajia, että saataisiin tälle nostetta? Liisa-Maija kysyy.

– Edelliseen vielä mainitakseni, todennäköisesti laji maine on myös osittain sen takia, että tämä on ollut kuntoutuskeskusten tai laitoksissa. Sellaisissa piireissä laji on varmasti tuttu vammaisille, nuorille ja aikuisille, jotka ovat sitä kokeilleet. Sen ulkopuolella ei varmasti ole. Lajin nostetta olisi hienoa saada Suomeen.

– Meitä on ihan kourallinen pelaajia, jotka pelaavat parabocciaa, mutta Suomessa on enemmän pelaajia, jotka pelaavat bocciaa, joka on hieman eri asia. Paraboccia on sitä, kun pelataan samoilla säännöillä kuin paralympialaisissa ja sillä lajilla pystyy etenemään paralympialaisiin asti. Boccia on ehkä enemmän se, mitä eläkeläisyhdistykset pelaavat ja näissä kuntoutuskeskuksissa. Ehkä lajin kasvojen kiillotus olisi sellainen, mitä tarvittaisiin. Jotkut ehkä pelaavatkin, mutta ehkä on sellainen ennakkoluuloinen asenne, mikä minulla oli alussa. Sitten, kun tajusin, kuinka vaativa ja tasokas laji tämä on, se antoi aivan eri kuvan koko lajista. Suomessa meitä paraboccian pelaajia on hyvin vähän ja pääasiassa me keskitymme tänne pääkaupunkiseudulle. Pari pelaajaa tulee pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Turnaukset ovat aina Helsingissä. Olisi superhienoa, jos saisimme pelaajia eri puolilta Suomea. Välineet.fi on sivusto, josta pystyy vuokraamaan välineitä ja erityisesti, jos tarvitsee kourua, mutta myös palloja. paikallisissa invalidiyhdistyksissä saattaa hyvin olla boccia-toimintaa, jossa saattaisi päästä kokeilemaan lajia. jos lajista innostuu, pystyy helposti hakemaan erilaisia apurahoja, jotka helpottavat omien välineiden hankkimista. Kuten vaikeasti vammaisten urheilussa monesti on, tämäkin on välinelaji. Välineistä saa maksaa. Minäkin ostin juuri kilpakourun. Maksoin siitä lähemmäs 3000 euroa, eikä se ollut kalleimmasta päästä. Siihen vielä pallot: Mitkä minä olen ostanut, reilusti yli tonnin vielä päälle. Rahaa menee, jos haluaa hyvät välineet, mutta alkuun pääsee paljon halvemmilla välineillä. Muutaman sadan kourulla pääsee jo kokeilemaan ja alkuun. Jos haluaa lähteä kehittämään itseään lajissa, sitten hakee apurahoja. Paralympian sivuilla on alasivu, jossa on monta eri tahoa, joilta pystyy hakemaan rahallista tukea tämän harrastuksen aloittamiseen.

Tapahtumia ja uutta nostetta

– Kuulostaa tosi hyvältä. Kiitos, kun jaoit noita tietoja. Laitetaan linkkejä myös meidän tekstikuvaelmaan, Liisa-Maija sanoo.

– Vähän uudelleen brändäystä lajille ja koulumaailma olisi hyvä kenttä ottaa laji haltuun laajemmalle yleisölle, toteaa Elina.

– Kyllä. Jos meitä liikuntarajoitteisia lapsia ja nuoria miettii, joka vuosi Jyväskylässä järjestetään sellaiset urheilukisaleirit, Junior Gamesit. Siellä on myös boccia yhtenä lajina. Sinne rohkeasti mukaan, jos yhtään kiinnostaa. Tulkaa katsomaan turnauksia pääkaupunkiseudulle. Niistä ilmoitetaan tuolla paralympian sivuilla. Nyt on vielä sellainen hieno asia tiedossa, että Suomeen on ensi keväänä tulossa ensimmäiset kansainväliset kisat, johon on tulossa yli sata urheilijaa ympäri maailmaa pelaamaan Pajulahteen.  Siinä on tosi oiva tilaisuus tulla katsomaan maailmanluokan boccia-pelaamista, informoi Vivi.

– Ilman muuta, Maija-Liisa komppaa. – Onpa hienoa, että Suomeen saatiin tällainen tapahtuma.

– Minä olen ainakin paljon viisaampi tämän jälkeen tämän lajin osalta kaikkien Vivin vinkkien ansiosta, sanoo Elina.

– Voidaankin tämän podcastin avulla levittää tätä ilosanomaa.

– Tosi kiva kuulla ja kiva, kun pääsin kertomaan lajista. Minun unelmani on, että tämä laji leviää ympäri Suomen ja saataisiin enemmän valmentajia ja pelaajia mukaan. Ja että saadaan vakiintunut pohja tälle lajille ja silloin voitaisiin pelata jopa useampaa sarjaa kuin pelkkää SM-sarjaa. Sehän on nyt ainut sarja, jota pelataan. Mutta silloin olisi periaatteessa Suomessakin mahdollisuus nousta tasolta toiselle. Se olisi tosi upeaa, mutta siihen on vielä matkaa. Ehkä tällainen kaikenlainen valistustyö vie aina yhden askeleen lähemmäs tavoitetta.

– Kiitos Vivi. Aivan mahtavia vinkkejä ja kokemuksia, sanoo Liisa-Maija.

– Kiitos, kun tulit meidän vieraaksi, Elina sanoo.

– Kiitos teille, kun kutsuitte.

– Heräsi sellainen ajatus, että miten saisimme tätä lajia meidän kesäkursseille, mutta se jää nyt meille mietittäväksi, pohdiskelee Liisa-Maija.

– Minulla on koulumaailmasta jo kesälomat jo käynnistä. Tässä nyt lomajuttuja tulossa, Elisa sanoo.

– Olen kesälomalla nyt töistä. Loma menee vahvasti bocciaa treenatessa, kertoo Vivi.